Texas Star Party
Jos tähtitieteen Matti Meikäläiseltä kysytään, mikä tähtiharrastustapahtuma
maailmassa on ylitse muiden, saattaa vastaus olla joko Jönköpingin
takapihatähtitieteilijöiden vuotuinen grilli-ilta tai päänpudistus riippuen siitä,
onko kysymyksen kohteena oleva henkilö ruotsalainen vai ei. Sensijaan jos
sama kysymys esitetään Deep Sky -havaitsijalle, on vastaus miltei
poikkeuksetta Texas Star Party.
Vuosi toisen jälkeen on Teksasissa pienessä maalaiskylässä nimeltä Fort
Davis sijaisevalla Prude Ranchilla järjestettävä Texas Star Party kasvattanut
suosiotaan niin USA:laisten kuin kansainvälistenkin harrastajien
keskuudessa. Syitä löytyy monia. Ensinnäkin olosuhteet täällä McDonald -
observatorion alarinteillä sijaitsevalla leirialueella ovat epätavallisen
suotuisat. Selkeää säätä on luvassa runsaasti ja seeing ja läpinäkyvyys
hätyyttelevät arvoja, joista vanhat kunnon finskihavaitsijat vain haaveilevat.
Lisäksi Fort Davis sijaitsee lähellä (USA:n mittakaavassa, ei Suomen) suuria
asutuskeskuksia kuten Phoenixia ja Houstonia, joten harrastajien määrä
ajomatkan etäisyydellä on taattu.
Ideana Texas Star Partyssä on tarjota aktiivisella havaitsijalle noin viikko
aikaa toteuttaa eteläisen taivaan (alueelta näkyy noin -53 deklinaatioiset
kohteet) havainto-ohjelmaa tai muuten vaan nauttia paremmista olosuhteista
kuin kotona. Harrastajien tapaamista ei korosteta kuten suomalaisissa
tapahtumissa. Päiväohjelma on melko laaja käsittäen muutaman todella
kovan luokan tiedemiehen ja lukuisan joukon harrastajia puhumassa laajasta
kirjosta asioita. Pääasia on kuitenkin selkeästi kaukoputket ja havaitseminen.
Minulle tarjoutui mahdollisuus saada ikäänkuin sisäpiirin näkökulma Texas
Star Partyn kulissien taakse kun kaksi maailman huippuhavaitsijaa eli Tom
Polakis ja Brian Skiff (elleivät nimet ole tuttuja ei ole Sky and Telescopea ja
lukuisia muita julkaisuja juuri tullut selailua...) kutsuivat minut mukaansa
Teksasin taivaan alle. Lähtöpäätös ei ollut kovinkaan vaikea etenkään kun
ottaa huomioon todella surkean edellisen havaintokauden Suomessa. Niinpä
pakkasinkin kimpsuni ja kampsuni ja lennähdin Los Angelesiin 16 päivä
Toukokuuta 1995.
Seuraava aamu valkeni melkoisen pilvisenä, mutta ajoin kuitenkin New
Yorkista mukaan tulleen ystäväni kanssa Mount Wilsonin observatorioon,
joka paljastui yllättäen olevan pilvien yläpuolella. Koko Los Angeles jäi
pilvimassan alle ja näky oli erittäin vaikuttava. Toisella puolen Mount
Wilsonia näkyi lumihuippuisia vuoria. Jatkoimme matkaa Kuolemanlaakson ja
Las Vegasin kautta ystäväni Tom Polakiksen kotiin Phoenixiin. Pienen
etsiskelyn jälkeen löysin perille. Tämän jälkeen lähdimme melkein välittömästi
East Valley Astronomical Clubin pimeään havaintopaikkaan Phoenixin
itäpuolelle, jossa oli käynnissä pienehkö Star Party. Paikalla oli upean
taivaan alla noin 30 kaukoputkea ja ryhmä ihmisiä tuijottelemassa
tähtitaivaan ihmeitä. Ankkuroiduimme 40 senttisen Obsessionia muistuttavan
kaukoputken viereen. Meillä ei ollut mitään havaintovälineitä mukana, joten
tyydyimme taivaan summittaiseen haravointiin. Katselimme läpi useita
eteläisen tähtitaivaan kohteita kuten Omega Centauri, Centaurus A ja Trifid.
Kaukoputket alueella alkoivat vähenemään nopeasti kun lämpötila laski alle
20 asteen. Pian kello kahden jälkeen taivaalle alkoi ilmestyä pilviä joten
ajoimme takaisin Phoenixiin.
Seuraavat pari päivää kuluivat tutustuessa paikallisiin havaitsijoihin kuten
Pierre Schwaariin ja Bernie Marsdeniin, jonka oli määrä jakaa huone Texas
Star Partyssä kanssamme. Pierre paljaistui kaupalliseksi teleskooppien
tekijäksi. Hän oli parhaillaan hiomassa 50 sentin pääpeiliä Tomille. Saimme
makeat naurut kun Pierre leikillisesti kuvaili suhdettaan tähtitieteeseen:
"Tähtitiede on minulle vain harrastus. Kaukoputkien teko on työtäni". Tom oli
jo pakannut kimpsunsa ja kampsunsa ja sunnuntai-iltana lähdimme
kuluttamaan 12 tuntista ajorupeamaammme kohti Teksasia.
Saapuminen Teksasiin
Ensikosketuksemme Teksasiin saimme pienessä Kentin kylässä, jossa
pysähdyimme ottamaan bensiiniä ja ihmettelemään teksasilaisia punaniskoja.
Ajettuamme hetkisen näimme McDonald -observatorion vuorenhuipulla.
Viereiselle huipulle oli nousemassa uusi 11 metrinen kaukoputki.
Observatoriolta olikin enää kivenheitto Prude Ranchille, TSP:n
tapahtumapaikalle. Heti ranchin portilla seurasi ilmoittautuminen, jossa
koimme ensimmäisen shokin: Ranteen ympärille kierrettävä nauha a la
teinidisko. Kuin yhteisestä sopimuksesta laitoimme kohta rannekkeet
taskuumme ja suuntasimme kohti mökkiämme.
Heti alkuun kävi selväksi mistä Teksas Star Partyssa oli kyse. Alakentällä oli
teleskooppeja ehkä parikymmentä telttojen ja matkailuautojen edessä.
Ohitettuamme hotellintapaisen rakennuksen saavuimme keskikentälle joka oli
jo huomattavasti kansoitetumpi. Joukossa näkyi muutamia isojakin
kaukoputkia, mm. 82 senttinen Obsession. Ajoimme ohi rakennuksen jonka
vieressä oli valtava antenni. Myöhemmin kävi ilmi, että talossa sijaitsi TSP:n
radio ja sääkuvia lähettävä TV-asema. Myös radioamatöörit majailivat koko
tapahtuman ajan asemalla ja ottivat yhteyksiä kymmeniin eri maihin.
Lopulta saavuimme yläkentälle, joka oli pienen jalkapallokentän kokoinen ja
täynnä kaukoputkia. Niitä täytyi olla satoja! Siellä täällä erottui muiden
yläpuolella ulottuvia yli 50 senttisiä. Tiesin kyllä ennalta, että tapahtuma on
suuri, mutta kaukoputkipaljous ylitti hurjimmatkin kuvitelmani. Texas Star
Partyssa todellakin on kyse havaitsemisesta, seikka, jota tuki myös kaikkein
omituisimpien kaukoputkien poissaolo. Paikalla oli lähes yksinomaan
suurempia Newton-putkia jotka selvästi oli tarkoitettu puhtaaseen
havaitsemiseen. Laiteharrastajille on tarjolla omia Star Partyja kuten
Riverside ja Stellafane.
Teksasin Yöt
Iltapäivällä tutustuattuamme täysin punaiset valot omaavaan mökkiimme
(kaksi sänkyä, Tom lattialla) lähdimme pystyttämään kahta mukanamme
ollutta kaukoputkea. Ankkuroiduimme Houstonin havaintoryhmän sekaan.
Paikkaa hallitsivat Larry Mitchellin 92 ja Barbara Wilsonin 50 senttiset
putket. Kasasimme Tomin 33 sentin seurannalla varustetun Newtonin sekä
Bernien 30 senttisen Dobsonin muutaman metrin sivuun ja istuuduimme
retkipöytämme ääreen odottamaan pimeyttä. Barbara saapui paikalle ja laittoi
TSP:n virallisen musiikin Chris Rean soimaan. Hämärä alkoi laskeutua ja
sadat punavalot syttyivät ympäristössä. Yllättäen taivaalle alkoi ilmaantua
pilviä ja alkoi kuumeinen odotus. Barbaralla oli jatkuva Walkie-talkie yhteys
henkilöön, joka näki kymmenen minuutin välein uuden satelliittikuvan ja
tiesimme koko ajan, oliko sadetta mahdollisesti tulossa. Odottelimme
ringissä istuen ja keskustellen. Mukana oli mm. Tohtori Paul Hickson
Kanadasta. Testailimme Larryn valonvahtinkiikareita hiljakseen selkenevällä
taivaalla oleviin kohteisiin. Tunnelma oli oikein rento ja mukava.
Lopulta taivas oli riittävän selkeä havaitsemista ajatellen. Ryhdyimme
etsimään muutamia kirkkaita kohteita ja ympäriltämme alkoi kuulua ajoittaisia
ihastuksen huudahduksia tyyliin: "You have to see this" tai "Unbelievable!".
Selkeä yö jatkui aina noin kello neljälta tapahtuneeseen kuun nousuun
saakka ja ehdimme nähdä muutamia uskomattomalta näyttäviä galakseja
Larryn 92 senttisellä ennen sitä. Tein myös muutamia piirroksia sekä Larryn
että Tomin putkella. Ensimmäinen yö oli todella rohkaiseva jatkoa ajatellen ja
vaikka keli ei ollutkaan konkarien mukaan paras mahdollinen se vaikutti aivan
upealta suomalaiseen silmään. Rajamagnitudi ensimmäisenä yönä oli noin
6.5 mag. Lopulta annoimme periksi ja menimme nukkumaan.
Loput yöt toteuttivat melko tarkkaan kaavaa: alkuilta pilvessä, pilvet poissa
kello kahteen mennessä, pilvet takaisin hieman ennen aamunkoittoa. Meillä
siis oli muutama tunti aikaa havaita joka yö ja ne tunnit käytettiin tarkasti
hyväksi. Parina yönä kiertelimme myös ympäri muiden kohdevalintoja
tarkastellen. Väki oli todella ystävällistä ja saimmekin nähdä monien putkien
läpi lukemattomia kohteita, tuntemattomia ja tunnettuja. Tunnelma oli upea.
Putket pysyivät miehitettyinä aina aamunkoittoon saakka lämpimässä
yöilmassa (kylmimmät yöt olivat noin 15 astetta jolloin paikallisilla tosin oli jo
haalarit päällä). Punavalot vilkkuivat ja puheensorina kantautui pitkälle.
Silloin tällöin muutama sävel avaruusmusiikkia kantautui jostain
kaukaisuudesta. Aina välillä joku tuli innokkaasti kertomaan jostakin
kvasaarista, joka näkyi 20 tuumaisella putkella tai muista omituisista
havainnoista. Kaikkia osallistujia tuntui yhdistävän intohimo tähtitaivaaseen.
Tapahtuman kuutena yönä näimme monia mielenkiintoisia kohteita.
Enimmäkseen pitäydyimme himmeissä ja haastavissa kohteissa ja täytyypä
tunnustaa, että esim Omega Centauria en nähnyt lainkaan... Sensijaan
Hicksonin kompaktit galaksijoukot olivat kohteita joita havaittiin innokkaasti.
Itse näin mm. Hickson 50:n UMassa 63 sentin putkella. Tämä joukko on
selvästi vaikein Hickson omaten lähes kvasaarinomaisen punasiirtymän.
Lisäksi kohteet kuten Palomar 6, Abell 46 ja gravitaatiolinssi UMassa
joutuivat antautumaan. Piirroksia syntyi kuin liukuhihnalta ja väsymys yllätti
vasta aamulla. Ymmärsin vihdoinkin mitä TSP-hurmiolla tarkoitettiin.
Teksasin päivät
Päivät Texas Star Partyn alueella olivat hiljaiselon aikaa. Vakituinen näky
Houstonin mökin kuistilla olivat Larry ja Barbara tutkien Terzan-joukkojen tai
Djorgovskien kenttää Palomar Sky Surveyn kuvista suurennuslasia käyttäen.
Yön havaintoja tarkastettiin ja suunniteltiin seuraavan yön aktiviteetteja.
Päivisin oli myös esitelmiä. Minutkin oli kiinnitetty kertomaan torstaina
tähtiharrastuksesta Suomesta. Näytin dioja ja kerroin eri jaostojen
toiminnasta. Suurta hilpeyttä herätti pilvihavaitseminen ,jota demonstroin
näyttämällä kuvaa Cumuluspilvistä, sekä luminen maisema ja havaitsijoiden
haalarit. Tom kertoi edge-on galaksien havaintoprojektistaan ja lukuisat muut
harrastajat omista aiheistaan. Jokaisen päivän päätti ammattilaistähtitieteilija
joita oli esitelmöimään hankittu kolme kovaa nimeä. Paul Hickson kertoi
galaksijoukoistaan ja nestemäisistä kaukoputkipeileistä. Timothy Ferriskin oli
mukana esitelmöimässä ja viimeisenä oli legendaarinen Halton Arp, joka
kertoi uusista röntgenhavainnoista joiden hän katsoi todistavan että
punasiirtymä ei johdukaan kohteen etäisyydestä. Sekä Arp että Hickson
ottivat myös osaa yöllisiin havaintoihin. Kuvitelkaapa Tohtori Arp:ia
huojumassa viisi metriä korkeilla tikkailla huutaen: "Mihin suuntaan tätä
liikutetaan". Hicksonille ja Arpille näytettiin enimmäkseen heidän omia
nimiään kantavia kohteita.
Päivät olivat myös aikaa, jolloin tehtiin retkiä läheisiin kohteisiin kuten
McDonald -observatorioon, jossa tapasimme mm. kaksi supernovaa
löytäneen miehen ja näimme aikoinaan pitkään maailman toiseksi
suurimpana putkena toimineen 2.21 metrisen jättiläisen. Yhtenä päivänä
teimme pyhiinvaellusretken pieneen Marfan kaupunkiin, joka on kerännyt
hieman ristiriitaista kuuluisuutta ilmiöllä nimeltä Marfalights. Kaupungin
pohjoispuolella on jopa virallinen "Marfalights viewing area". Itse ilmiö on
yöaikaan horisontissa näkyviä kirkkaita pistemäisiä valoja. Ne kohoavat
ylöspäin ja ajelehtivat sitten syttyen ja sammuen johonkin suuntaan. Paikalla
olikin kymmen